ENGLANNIN OPETTAJA

KOKENEEN OPETTAJAN AVULLA HARJOITTELET MONIPUOLISESTI

Olen Hanna Anttila, espoolainen englannin opettaja ja kääntäjä. Olen asunut ja työskentellyt Englannissa useita vuosia ja tällä hetkellä työskentelen päätoimisesti englannin kielen parissa.

Tarjoan räätälöityä englannin opetusta työelämässä oleville aikuisille sekä IELTS – ja TOEFL iBT -kielikokeisiin valmistautuville.

Olen opettanut englantia netin kautta jo useamman vuoden ajan, ja tätä ennen työskentelin päätoimisena kääntäjänä. Oppilainani on enimmäkseen työelämässä olevia aikuisia sekä IELTS/TOEFL iBT -kielikokeisiin valmistautuvia.

Minulla on brittiläinen yliopistotutkinto humanistiselta alalta. Lisäksi olen suorittanut laajan kansainvälisen TEFL-opettajatutkinnon sekä verkko-opetukseen, työelämän englantiin ja IELTS/TOEFL -kielikokeisiin liittyviä lyhytkursseja. Puhun itse suomen ja englannin lisäksi ruotsia, ja osaan venäjän alkeet.

Kieli muuttuu jatkuvasti, ja mielestäni sen parissa työskentelevän tulee päivittää osaamistaan säännöllisesti pysyäkseen ajan hermolla. Alan harrastuneisuus ei ole pahitteeksi – itse matkustan paljon englanninkielisillä alueilla ja seuraan myös pop-kulttuuria.

Puhuenglantia.fi tarjoaa englannin yksityisopetusta ja verkkokursseja aikuisille, erilaisille ryhmille sekä kielikokeisiin valmistautuville. Toimimme modernissa verkkoympäristössä, mikä mahdollistaa sujuvat ja intensiiviset opetustilanteet.

KOULUTUS:

  • TEFL 150 hours
  • Bachelor of Arts (humanististen tieteiden kandidaatti)
    The University of Manchester – 2006
  • Yhteiskuntatieteen maisteri
    Tampereen yliopisto – 2018
  • Master of Science
    University of Edinburgh – 2019

”She has always displayed competence, high work ethic, positive attitude and the ability to work under deadline pressure. She’s a very hard-working and motivated professional.”

Natalia / LCT Group Ltd

Englannin opettaja Hanna – kokemuksia:

Lue bloggaaja Vilman kokemuksista englannin opiskelusta kanssani


KATSO TÄSTÄ TARJOAMANI PALVELUT >>

Parasta kurssilla oli itselleni sopivaksi räätälöity taso. Myös oppimateriaalit olivat hyviä.

Tehtävät olivat mielekkäitä ja sopivan haastavia. Parasta oli huomata, että oppia voi niin monella tavalla ja eri yhteyksissä.

Olin iloinen, että tehtäviä pystyi tekemään missä vain ja milloin vain. Aikataulut sai hyvin soviteltua.

Olen saanut nostettua taitotasoani yhden kokonaisen pykälän verran Puhuenglantia.fi -verkkokurssin avulla.

OTA YHTEYTTÄ: